Vanha hirsirakenteinen ulkoseinä

Ennen toista maailmansotaa rakennettu hirsiulkoseinä on yleinen riskirakenne, joka löytyy suurimmasta osasta ennen sodan jälkeistä jälleenrakennuskautta rakennetuista omakotitaloista ja lähes kaikista ennen 1930-lukua rakennetuista omakotitaloista.

Rakenne koostuu luonnonkivi- tai betonisokkelin päälle ladotuista vaakahirsistä, joiden välit ovat tilkitty esim. sammaleella tai pellavariveellä. Hirsiseinä on yleensä ulkopuolelta suojattu vaaka- tai pystylaudoituksella, mutta laudoituksen taustalla ei ole kunnollista tuuletusrakoa. Rakenne on voitu lisälämmöneristää myöhemmin.

Riskirakenteen käyttökohteet

Riskirakenteeksi miellettäviä vanhoja hirsiseiniä on käytetty lähinnä omakotitaloissa ja jonkin verran myös muissa pientaloissa, kuten pari- ja rivitalot. Rakennetta voi esiintyä myös kaksikerroksisissa pienkerrostaloissa, mutta yli kaksikerroksisia vanhoja kerrostaloja on harvoin tehty hirrestä.

Riskirakenteen käyttövuodet

Hirsiseinät ovat yksi vanhimmista ulkoseinärakenteista. Rakennetta on käytetty ainakin jo keskiajalla, tosin keskiajalta nykypäivään asti säilyneitä hirsitaloja ei Suomessa ole.

Hirsiseinät olivat käytännössä omakotitalojen ainoa ulkoseinärakenne aina 1930-luvulle asti, jolloin amerikkalaiset pystypuurunkoiset lautaseinät (rankaseinät) alkoivat yleistyä.

Riskirakenteena pidetään ennen toista maailmansotaa (tai sen aikana) rakennettuja hirsiulkoseiniä. Hirren käyttö ulkoseinissä käytännössä loppui pitkäksi aikaa toisen maailmansodan jälkeen.

Alla on esitetty riskirakenteeksi mielletyn hirsiulkoseinän yleisyys eri vuosikymmeninä rakennetuissa omakotitaloissa. Punainen väri tarkoittaa, että käyttö oli yleistä ja oranssi väri, että käyttö oli tavallista.

Riskirakenteen tunnistaminen

Omakotitalossa, joka on rakennettu ennen 1930-lukua, on erittäin todennäköisesti riskirakenteeksi miellettävät hirsirakenteiset ulkoseinät, jollei niitä ole muutettu remonttien yhteydessä.

Rakenne selviää julkisivulaudoituksen taakse kurkistamalla, ikkunoiden vesipelti irrottamalla tai alapohjasta käsin – ryömintätilallisesta alapohjasta (rossipohja) näkee yleensä seinän alimman hirren.

Vanhoista rakennuksista on yleensä huonosti rakennekuvia saatavilla, joista seinärakenteen saisi selville.

Riskirakenteen merkittävimmät riskit

Hirsirakenteinen ulkoseinä itsessään on kosteusteknisesti toimiva rakenne. Vanhan seinän merkittävänä riskinä on kuitenkin alimpien hirsien sekä seinien ulkonurkkien kosteus-, mikrobi- tai lahovaurioituminen, joka johtuu yleensä ympäröiviin rakenteisiin liittyvistä puutteista.

Seinähirsien vaurioiden yleisimpiä syitä ovat:

• Märkätiloissa tapahtuneet vesivahingot ovat kastelleet alimmat hirret.
• Virheellisesti tehty tai huonosti tuulettava alapohjarakenne on lisännyt alimpien hirsien kosteusrasitusta.
• Ikkunoiden vesipeltien liitosten vuotaminen on kastellut alapuolisen seinärakenteen.
• Rakennuksen ulkonurkissa olevat syöksytorvet ovat vuotaneet ja kastelleen ulkonurkan.
• Vesikatolla ei alun perin ole ollut räystäskouruja, jolloin katolta tippuva sadevesi on kastellut seinän alareunan.
• Liian matala sokkelirakenne on aiheuttanut seinän alareunan kastumisen.
• Tuulettumattoman julkisivulaudoituksen taakse päässyt kosteus kuivuu sieltä hitaasti pois.

Rakenteen vaurioriskiä lisää hirren sisäpintaan tehty lisälämmöneristys (esim. mineraalivilla tai puukuitueriste ”ekovilla”). Lämmöneristäminen viilentää hirsiä, heikentää niiden kuivumista ja lisää mikrobivaurion riskiä.

Jos hirsiseinä on jostain syystä ”pakko” lisälämmöneristää, tulee lämmöneristys pyrkiä tekemään hirren ulkopintaan.

Riskirakenteen vaurioitumisen todennäköisyys

Vanha hirsirakenteinen seinä ei aina ole vaurioitunut. Vaurion todennäköisyyttä kuitenkin kasvattaa se tosiasia, että rakenteet ovat yleensä vähintään 100 vuotta vanhoja. Hirsiseinä pysyy kunnossa satoja vuosia, jos sitä ei päästä kastumaan ja mahdollistaa sen kuivumisen.

Alla olevassa kuvaajassa on esitetty vanhan hirsirakenteisen seinän vaurioitumisen todennäköisyys.

Data perustuu asuntokauppojen kuntotarkastusten yhteydessä vuosina 2016-2020 tehtyihin havaintoihin.

Riskirakenteen vaurioriskiä pienentävät asiat

Vanhan hirsiulkoseinän riskirakenteen kosteus- ja mikrobivaurioitumisen riskiä pienentävät mm. seuraavat seikat:

• Riittävän korkea sokkeli.
• Betonin sijaan luonnonkivistä tehty sokkeli.
• Kapillaarikatko alimman hirren ja sokkelin välissä.
• Hyvin tuulettuva ja kosteusteknisesti toimiva alapohjarakenne.
• Julkisivulaudoituksen taustalle lisätty tuuletusrako.
• Oikeaoppisesti asennetut ikkunoiden vesipellit.
• Vesikaton leveät räystäät.
• Räystäille asennetut räystäskourut sekä sadevesien johtaminen syöksytorvien avulla hallitusti pois sokkelin luota.

Lue myös: Asbesti asuinrakennuksissa – kattava opas, jossa vastataan mm. seuraaviin kysymyksiin: Milloin asbestia on käytetty? Milloin asbestin käyttö kiellettiin? Missä asbestia on käytetty? Mistä tietää onko talossa asbestia? Pitääkö asbesti poistaa? Onko asbesti vaarallista? Onko asbestikartoitus pakollinen? Saako asbestipurun tehdä itse?

Lue myös: Kreosootti asuinrakennuksissa – kattava opas, jossa vastataan mm. seuraaviin kysymyksiin: Milloin kreosoottia on käytetty? Missä kreosoottia on käytetty? Mistä tietää onko talossa kreosoottia? Pitääkö kreosootti poistaa? Onko kreosootti vaarallista?

Lue myös: Mitkä ovat riskeihin tai vaurioihin viittavia havaintoja asuntonäytöllä?

Oletko ostamassa tai myymässä taloa ja pohdit asuntokaupan kuntotarkastuksen teettämistä? Lue kattava artikkeli (ostajan ja myyjän opas) asuntokaupan kuntotarkastuksen sisällöstä, joka vastaa mm. seuraaviin kysymyksiin: Onko tarkastus pakollinen? Milloin tarkastus kannattaa tilata? Miksi tarkastus kannattaa tehdä? Mitä tarkastus sisältää? Millainen on hyvä tarkastus? Kuinka kauan tarkastus kestää? Millainen on hyvä kuntotarkastaja? Kuinka paljon tarkastus maksaa?