Ulkoseinärakenteet eri vuosikymmeninä
Alkukantaisissa asuinrakennuksissa (maja/kota) ulkoseininä toimivat toisiaan vasten pystytetyt puuriu’ut, jotka katettiin vesitiiviiksi havuilla, oksilla, säkeillä, nahoilla tai turpeella.
Ulkoseinärakenteet keskiajalla
Keskiaikaisten kauppaloiden kivitalojen seinät voitiin muurata tiilestä luonnonkivistä ladotun yhtenäisen perusmuurin varaan. Tiiliä alettiin käyttää Suomessa rakentamisessa ensimmäisen kerran 1200-luvulla. Julkisivu voitiin rapata kalkilla valkoiseksi tai jättää tiilipinnalle (puhtaaksimuurattu tiili).
Keskiaikaisten savutupien seinät pystytettiin vaakahirsistä, jotka saatiin ladottua tiiviisti toistensa päälle 1000-luvulla yleistyneen lamasalvostekniikan avulla. Hirsien välit tilkittiin esim. sammaleella. Hirsiseinät kasattiin suoraan maata vasten, jolloin alimmat hirret lahosivat nopeasti. Pian yleistyi tapa perustaa seinät maanpinnalle ladottujen kivien varaan (nurkkakiviperustukset). Seinät jätettiin paljaalle hirsipinnalle.
Ulkoseinärakenteet 1700-luvulla
1700-luvulla kivitalojen tiiliseinät rapattiin tasaiseksi ja maalattiin usein vaaleankeltaiseksi. Julkisivua koristavien pilareiden ja listojen tuli olla valkoisia. Kivitalojen suosio kasvoi jatkuvien kaupunkipalojen myötä, mutta kustannussyistä niiden osuus pysyi edelleen matalana. Vuonna 1747 Turussa oli 46 ja Helsingissä yksi kivitalo.
1700-luvulla yleistyi tapa vuorata hirsiseinät ulkopuolelta pystylaudoituksella. Laudoitus maalattiin punaiseksi keittomaalilla (punamultamaali). 1700-luvun puolivälissä alkanut uusklassinen arkkitehtuurin suuntaus ihannoi kivitaloja muistuttavia puutaloja, minkä takia pystylaudoituksen tilalle tuli leveä vaakalaudoitus. Lisäksi julkisivuun saatettiin nikkaroida kivirakennuksen pilareita muistuttavia valkoiseksi maalattuja puukoteloita.
Ulkoseinärakenteet 1800-luvulla
1800-luvulla ei tapahtunut merkittävää muutosta ulkoseinien rakenteissa.
1800-luvun kivikerrostalojen ulkoseinät tehtiin massiivitiilirakenteisina (pelkkää tiiltä) poltetusta savitiilestä (punatiili) ja rapattiin molemmin puolin. Ulkoseinien vähimmäispaksuudet määrättiin kaupunkien rakennusjärjestyksissä. Tavallisesti seinän paksuus oli vähintään kaksi tiiltä, eli molemmin puolin rapattuna noin 60 cm. Alimmassa kerroksessa seinien paksuus saattoi olla jopa 750 cm. 1800-luvun lopulta alkaen saatettiin punatiiliä paikoin korvata kalkkihiekkatiilillä.
Tiilet muurattiin paikoilleen kalkkilaastilla. Rappauksena käytettiin kalkkilaastia, joka maalattiin kalkkimaalilla. 1800-luvun lopun uusrenessanssiarkkitehtuurin mukaisesti katujulkisivun puoleinen rappaus tehtiin erittäin koristeellisesti. Kasettirappaus oli yleinen. Uusrenessanssille oli ominaista, että listat ja koristeet maalattiin julkisivua tummemmilla väreillä.
1800-luvun pientalojen ulkoseinät olivat hirsirakenteisia ja lautaverhottuja. Pystyverhouslautojen välisten saumojen päälle saatettiin lisätä rima (peiterimavuoraus). Maaseudulla talot olivat kuitenkin vielä 1800-luvulla pääosin hirsipintaisia tupia. Hienoimpien puutalojen julkisivuissa uusrenessanssi näkyi siinä, että julkisivuverhous jaettiin pystysuunnassa osiin ja osien paneelit kulkivat eri suuntiin.
Ulkoseinärakenteet 1900-luvun alussa
1900-luvun alku ei tuonut merkittäviä muutoksia ulkoseinärakenteisiin – kivitalojen seinät tehtiin massiivitiilirakenteisina ja pientalojen seinät hirsirakenteisina. 1900-luvun alussa muurauslaastin sekaan alettiin lisätä sementtiä seinien painumisen hillitsemiseksi.
Jugendarkkitehtuurin myötä kasettirappauksen käyttö väheni 1900-luvun alun kerrostaloissa ja puhtaaksimuurattu tiilipinta sekä luonnonkivi yleistyivät. Jugendin vaihtuminen 1920-klassismiin pelkisti julkisivun koristelun 1920-luvun kerrostaloissa.
Ulkoseinärakenteet 1930-luvulta alkaen
Toiseen maailmansotaan asti kivitalojen ulkoseinät olivat massiivitiiliseiniä. 1930-luvun kerrostalojen ulkoseinissä alettiin täystiilen sijaan käyttää paremmin lämpöä eristävää reikätiiltä, jolloin seinien paksuus pieneni 60 cm -> 45 cm.
Pientalojen ulkoseinien suurin mullistus tapahtui 1930-luvun aikana, kun amerikkalaiset pystypuurunkoiset lautaseinät (rankaseinät) alkoivat yleistyä perinteisten hirsiseinien kustannuksella. Tätä ennen oli rankaseiniä voitu käyttää lähinnä hirsitalojen päätyseinien yläosissa (yläkolmio). Alkuvaiheessa pystytolppien välit voitiin jättää tyhjiksi. 1930-luvun jälkeen hirsiseinien käyttö loppui pitkäksi aikaa lähes kokonaan.
1930-luvulla oli muodikasta julkisivulaudoituksen sijaan rapata julkisivu muistuttamaan kivitaloa. Rappaus tehtiin ilman tuuletusrakoa ja sen taustalla saatettiin käyttää tiivistä kattohuopaa (riskirakenne).
Ulkoseinärakenteet toisen maailmansodan jälkeen
Kivitalojen ulkoseinien suuri muutos käynnistyi toisen maailmansodan jälkeen, kun ulkoseinän kantavaa osa ja lämpöä eristävää osaa alettiin erottaa toisistaan. 1940- ja 1950-luvun kerrostaloissa oli käytössä useita eri ulkoseinän rakennetyyppejä. Betoni yleistyi kantava rakenteena, ja tiiltä huonomman lämmöneristävyyden takia betoni tuli lämmöneristää ulkopuolelta. Lämmöneristeenä käytettiin yleensä kevytbetonia, mutta myös lastuvillalevyä (Toja) tai markkinoille tullutta mineraalivillaa voitiin käyttää. Korkkia voitiin käyttää erikoispaikoissa, kuten välipohjapalkkien kohdalla. Kivitalojen julkisivut yleensä rapattiin, mutta 50-luvun lopulla alettiin ensimmäistä kertaa rakentaa myös levytettyjä julkisivuja.
Sodan jälkeen pientalojen (1940- ja 1950-lukujen rintamamiestalot) ulkoseinät tehtiin lähes poikkeuksetta pystypuurunkoisina lautaseininä. Rungon molemmille puolille kiinnitettiin tervapaperi ja vinolaudoitus (jäykiste). Julkisivulaudoitus naulattiin tyypillisesti suoraan kiinni vinolaudoitukseen ilman tuuletusrakoa (riskirakenne). Runkotolppien välit lämmöneristettiin sahanpurulla.
Ulkoseinärakenteet 1960-luvulla
1960-luvun kerrostalojen yleisimpiä ulkoseinärakenteita olivat vuosikymmenen alussa mm. tiili/betoni-villa-tiili, betoni-villa-rakennuslevy sekä erilaiset kevytbetoniseinät, mutta vuosikymmenen lopulla alkoi betonisandwichulkoseinien vallankumous. Neliönmuotoiset elementit kasattiin päällekkäin, jolloin julkisivu jakautui symmetrisiin ruutuihin (ruutuelementti). Elementtien saumat tiivistettiin elastisella massalla. Betonisandwichulkoseinässä lämmöneriste, yleensä mineraalivilla, on kahden betonikuoren välissä. Suomen ensimmäinen betonisandwichulkoseinä tehtiin tiettävästi vuonna 1957 Helsingin Maunulaan.
1960-luvun betonisandwichulkoseinien ulkokuoren betonin laadussa sekä lämmöneristekerroksen paksuudessa oli paljon puutteita ja rakenteita on jouduttu uusimaan paljon.
1960-luvun alussa rapatut ja suorilla tai aaltomaisilla levyillä (saattavat sisältää asbestia) peitetyt julkisivut olivat yleisiä. Vuosikymmen lopun betonisandwichelementtien ulkopinnat käsiteltiin yleensä harjaamalla tai maalaamalla, mutta myös pesubetoni oli yleinen.
Perinteisten massiivitiiliseinien rakentamisen voidaan katsoa päättyneen 60-luvulla.
1960-luvun pientalojen ulkoseinät tehtiin puurankarakenteisina, mutta runkotolppien välissä lämmöneristeenä alettiin sahanpurun sijaan käyttää mineraalivillaa. Villan sisäpinnassa ei alkuvaiheessa käytetty höyrynsulkua (riskirakenne). Julkisivun lautaverhous oli yleinen, mutta myös levyverhousta (Minerit, sisältää asbestia) käytettiin. 60-luvulla voitiin ensimmäistä kertaa myös puisten pientalojen julkisivu muurata tiilistä. Tiilen takana ei käytetty tuuletusrakoa (riskirakenne).
Ulkoseinärakenteet 1900-luvun lopussa
1900-luvun lopun (1970-, 1980- ja 1990-luku) kerrostalojen ulkoseinät tehtiin useimmiten betonisandwichelementeistä. Elementtien laatu parani aikaisempaan verrattuna. Betonielementin ulkopinta maalattiin, harjattiin, ohutrapattiin tai se tehtiin pesubetoni-, tiili- tai klinkkerilaattapintana. Kevytrakenteisia seiniä voitiin käyttää ikkunoiden väleissä tai parvekeseinissä.
1970-luvun pientaloissa suosittu ulkoseinärakenne oli tiili-villa-tiili. Tiili-villa-tiilitaloja nimitetään usein harhaanjohtavasti täystiilitaloiksi. 1970-luvun lopulla yleistyi höyrynsulkumuovin käyttö puurunkoseinien sisäpinnassa ja 80-luvun aikana yleistyi tuuletusraon käyttö tiilijulkisivun taustalla. 1980– ja 1990-luvun pientaloissa palattiin tiilirunkoisista taloista puurunkoisiin taloihin, mutta tiilestä muurattu julkisivu säilytti suosionsa. Myös lautaverhoiltu julkisivu oli yleinen. Harkoista (kevytbetoni tai kevytsorabetoni) muurattujen ulkoseinien osuus alkoi kasvaa 90-luvulla.
1970-luvulla lämmöneristekerrosten paksuus kasvoi, kun öljykriisien takia seinien U-arvovaatimuksia tiukennettiin. 1970-luvun tehtiin myös paljon virheellisiä lisälämmöneristyksiä, kuten seinien sisäpuolinen lämmöneristäminen (esim. EPS) tai ureaformaldehydiruiskutukset. 1980-luvun lopulla lämmöneristekerroksen paksuus kasvoi entisestään ja julkisivun tuuletukseen alettiin kiinnittää enemmän huomiota.
Ulkoseinärakenteet 2000-luvulla
2000-luvulla kerrostalojen (2000-, 2010– ja 2020-luku) ulkoseinärakenteissa alkoi tapahtua aikaisempaa enemmän vaihtelua. Betonisandwichelementtien rinnalle tulivat mm. eristerapatut ulkoseinät, joiden suosio alkoi kasvaa 2000-luvun alusta lähtien. Paikallamuuratut tiilijulkisivut kasvattivat suosiotaan 2010-luvulta lähtien.
2000-luvun pientalojen (2000-, 2010– ja 2020-luku) ulkoseinistä ylivoimaisesti suurin osa on puurakenteisia, mutta myös harkko- tai lämpöharkkorakenteisia pientaloja tehdään jonkin verran. Perinteisten hirsiulkoseinien suosio alkoi kasvaa merkittävästi ja ne kaksinkertaistivat markkinaosuutensa 2010-luvulla.
Ulkoseinien U-arvovaatimukset tiukentuivat 2000-luvulla useaan otteeseen, mikä kasvatti lämmöneristekerroksen paksuutta. Nykyinen U-arvovaatimus (U ≤ 0,17 W/m2K) tuli voimaan vuonna 2010. Ulkoseinien kosteudenhallinta parani merkittävästi 2000-luvulle tultaessa, kun SRMK osa C2 (Kosteus – Määräykset ja ohjeet) tuli voimaan. Voimassa olevat rakennusmääräykset löytyvät ympäristöministeriön sivuilta.
Lue myös: Mitkä ovat riskeihin tai vaurioihin viittavia havaintoja asuntonäytöllä?
Oletko ostamassa tai myymässä taloa ja pohdit asuntokaupan kuntotarkastuksen teettämistä? Lue kattava artikkeli (ostajan ja myyjän opas) asuntokaupan kuntotarkastuksen sisällöstä, joka vastaa mm. seuraaviin kysymyksiin: Onko tarkastus pakollinen? Milloin tarkastus kannattaa tilata? Miksi tarkastus kannattaa tehdä? Mitä tarkastus sisältää? Millainen on hyvä tarkastus? Kuinka kauan tarkastus kestää? Millainen on hyvä kuntotarkastaja? Kuinka paljon tarkastus maksaa?
Kirjoittaja
Kasper Käyhkö (LinkedIn)
Olen rakennusten asiantuntija ja Tayka Oy:n toimitusjohtaja. Rakennustyömailla olen pyörinyt vuodesta 2006 ja rakennusten asiantuntijana olen tehnyt uraa vuodesta 2016. Erikoisalaani ovat mm. kosteus- ja homevaurioiden selvittäminen sekä korjaaminen. Yritykseni Taykan erikoisosaamista ovat esimerkiksi asuntokaupan kuntotarkastus ja kosteusvaurion korjaussuunnittelu.
