2000-luvun alun omakotitalot

2000-luvun alun pientalo on puurunkoinen ja tiili-/lautaverhottu pakettitalo. Julkisivun panelointi on värikäs ja julkisivun koristelussa on nähtävissä klassisia vaikutteita. Ikkunat on jaettu rimojen avulla pieniin ruutuihin. Vesikattona on harjakatto.

Yhteiskunta ja rakentaminen 2000-luvun alussa

Suomessa 2000-luvun alku oli Nokian siivittämää taloudellista nousukautta. Matkapuhelimet ja internet tulivat jokaiseen kotiin. Maahanmuutto lisääntyi ja markka vaihtui euroon. Nousukausi päättyi vuosikymmenen lopussa Yhdysvaltojen ylikuumentuneilta asuntomarkkinoilta puhjenneeseen finanssikriisiin sekä Nokian matkapuhelintoiminnan alamäkeen.

Uusien pientalojen valmistumismäärät kasvoivat aina finanssikriisiin asti. Pientaloalueita haluttiin suunnitella pääasiassa kaupunkeihin, minkä seurauksena syntyi uusia tiheästi rakennettuja pientalokeskittymiä. Suurin osa uusista pientaloista oli talopaketteja – vuonna 2006 valmistuneista omakotitaloista noin 75 %. Rakentamisessa alettiin puhua älytaloista.

2000-luvun alun omakotitalon arkkitehtuuri ja asuntosuunnittelu

2000-luvun alussa pakettitalot olivat tyypillisesti maalaisromanttisia ja koristelultaan perinteisiä klassisia tyylejä kopioivia, mutta vuosikymmenen puolivälin jälkeen markkinoille alkoi ilmestyä nykyarkkitehtuuria edustavia modernimpia ja pelkistetympiä talomalleja.

Talotehtaat alkoivat hyödyntää maineikkaita suunnittelijoita ja arkkitehteja uusien talomallistojen suunnittelussa, jolloin talopakettivalikoima monipuolistui ja talopakettien laatu parani. Vuosikymmenen lopulla Asuntomessuilla alkoi näkyä viitteitä yksittäisten arkkitehtien suunnittelemien talojen määrän kasvusta.

Vuosikymmenellä rakennetut omakotitalot ovat pinta-alaltaan isoja ja yleensä rakennettu omistustontille. Vuokratonttien osuus on noin 15 % luokkaa. Keskimääräinen huoneistopinta-ala saattoi olla noin 170 m². Erillinen autotalli-/autokatosrakennus yleistyi.

Sokkeli on tasoitettu ja maalattu tai kivirouhepinnalla. Talopakettitalojen julkisivut ovat yleensä lautaverhottuja. Vaaka-/pystypaneelin osuus kasvoi ja lomalaudoituksen osuus väheni. Julkisivu on usein jaettu kenttiin, joissa paneelit kulkevat eri suuntiin. Vaaleiden sileäpintaisten harkkokivitalojen suosio kasvoi, mutta myös tiilijulkisivut olivat yleisiä.

Julkisivut ovat yleensä vaaleita, mutta värityksessä on paljon vaihtelua. Suosittuja värejä olivat vihreän, sinisen, harmaan ja keltaisen eri sävyt. Perinteisen punaiseksi maalatun julkisivun osuus vaikutti pienenevän. Räystäslaudat ja listoitukset maalattiin yleensä valkoiseksi.

Olohuoneeseen saatettiin asentaa isot korkeat ikkunat. Ikkunat ja ovet saivat klassisia vivahteita, kun lasipinta jaettiin rimojen avulla pienempiin ruutuihin. Tavallista näyttää olleen jakaa erityisesti ikkunoiden yläosa pienempiin ruutuihin ja käyttää niissä ristinmuotoista rimoitusta. Myös 1800-luvulta tuttua T-karmia käytettiin. Ikkuna- ja ovikarmit ovat yleensä valkoiset.

Perinteinen harjakatto oli ylivoimaisesti suosituin kattomuoto, mutta sitä voitiin varioida jyrkkyyttä vaihtelemalla. Osa talopakettivalmistajista tarjosi käyttöön myös mansardikattoa.

Huonekorkeus on tavallisesti noin 250 cm, mutta sisäkatto voitiin tehdä vinona, jolloin huonekorkeus harjan alapuolella on selvästi isompi.

2000-luvun alun omakotitalon rakenteet

2000-luvulla pientalojen kosteudenhallinta parani uuden kansallisen ohjeistuksen (SRMK C2 1998) sekä 90-luvulla julkisuuteen nousseiden sisäilmaongelmien takia. Vaikka perinteisten riskirakenteiden suunnittelua opittiin välttämään, niin erityisesti alapohjarakenteisiin liittyi edelleen riskejä.

2000-luvun alun pientaloissa yleisiä perustamistapoja olivat reunavahvistettu laatta, sokkelipalkki- sekä betoninen tai harkoista muurattu perusmuuriperustus. Heikosti kantavalla maaperällä perustusten kantavuus varmistettiin teräs- tai betonipaalujen avulla. Perustusrakenteiden ympärille tuli tehdä vettä läpäisevä sorakerros ja perustukset routasuojattiin solumuovilevyillä, kuten EPS tai XPS.

Kellarillisissa taloissa alettiin käyttää kestävämpiä tuplasalaojaputkia, mutta matalaperusteisissa käytettiin edelleen usein hauraampia peltosalaojaputkia. Putket ohjeistettiin sijoittamaan anturan alapinnan alapuolelle, mutta näin ei aina toimittu.

Sokkelissa ja kellarin maanvastaisissa seinissä käytettiin betonin lisäksi usein kevytsoraharkkoja tai erilaisia lämpöharkkoja. Perustusrakenteet kosteuseristettiin ulkopuolelta. Matalaperusteisissa rakennuksissa eristeenä käytettiin muovista perusmuurilevyä (patolevy). Kellarin seinät eristettiin 2000-luvun alussa vielä ainoastaan perusmuurilevyllä tai muovikalvolla (riskirakenne), mutta vuosikymmenen lopulla yleensä kumibitumikermillä. Lämmöneriste (EPS, XPS) asennettiin rakenteen ulkopintaan.

Perustus- ja alapohjarakenteiden ilmatiiveyteen alettiin radonin takia kiinnittää enemmän huomiota.

Alapohjat tehtiin maanvaraisina tai tuulettuvina rossipohjina. Rossipohjien suosio kasvoi, kun jotkut ajattelivat niiden olevan kosteusteknisesti varmatoimisia.

Maanvaraiset betonialapohjat lämmöneristettiin yleensä alapuolelta (EPS tai kevytsora), yläpuolinen lämmöneristys (riskirakenne) oli harvinainen, mutta mahdollinen. Lattiapinnan koron tuli kellaria lukuun ottamatta olla vähintään 300 mm ympäröivää maanpintaa ylempänä. Eristeen alla on sora-/sepelikerros.

Rossipohjat tehtiin puurakenteisina ja villalla eristettyinä tai betonisista ontelolaatoista ja EPS-levyillä eristettynä. Ryömintätilojen korkeus lisääntyi ja niihin liittyvä ohjeistus parani. Ryömintätilan pohjalla tuli käyttää soraa, mutta hiekka, savi ja muovikalvo olivat edelleen yleisesti käytössä.

Puutalojen välipohjat tehtiin puupalkeista ja ääneneristeenä käytettiin villaa. Kivitalojen välipohjat tehtiin ontelo- tai liittolaatoista ilman ääneneristettä. Yläpohja tehtiin tavallisesti puurakenteisena, mutta myös ontelolaattoja käytettiin. Lämmöneristeenä on mineraalivilla. Puurakenteessa käytettiin höyrynsulkumuovia, mutta betonirakenteessa höyrynsulku saatettiin jättää pois.

Ulkoseinät ovat useimmiten puurakenteiset, mutta myös mm. harkko-, lämpöharkko- ja hirsiseinät olivat yleisiä. Puurunkoiset ulkoseinät lämmöneristettiin mineraalivillalla ja rakenteen sisäpintaan asennettiin höyrynsulkumuovi. Harkkoseinät rapattiin molemmin puolin. Lauta- ja tiilijulkisivu tehtiin tuulettuva. Tiilijulkisivun tuuletusraon tuli ohjeiden mukaan olla 30 mm paksu.

Ikkunat ovat puuta tai puu-alumiinia, sisäänaukeavia 3-lasisia ja 2-puitteisia lämpölasisisäpuitteella varustettuja. Puualumiini-ikkunoiden laatu alkoi parantua. Ikkunoiden tiiveydessä oli kuitenkin usein puutteita. Ikkunoiden ja seinien välissä tilkkeenä on polyuretaanivaahto.

2000-luvun alun omakotitalon järjestelmät

2000-luvun alun pientalossa on sähkölämmitys, jossa lämpö tuotetaan lämpöpumpun avulla. Lämpöpumppuna voi olla maalämpö-, poistoilmalämpö- tai ilma-vesilämpöpumppu. Lämpöpumppujen suosio kasvoi 2000-luvulla energian kallistuessa. Lämmitystä on usein tehostettu ilmalämmityksen (ilmalämpöpumppu) tai varaavan takan avulla.

Lämmönjakotapana on vesikiertoinen patteri- tai lattialämmitys. Lattialämmityksen suosio kasvoi 2000-luvulla. Lattialämmitysputket ovat muovia (PEX), mutta patterien lämpöputket ovat komposiittia tai terästä.

Viemärit ja käyttövedet ovat alkuperäisiä. Viemäriputket ovat PP-muovia (polypropeenia) ja käyttövesiputket kuparia, komposiittia tai muovia (PEX).

Ilmanvaihtona on lämmöntalteenotolla (LTO) varustettu koneellinen tulo-poistoilmanvaihto. Lue lisää eri ilmanvaihtojärjestelmien hyvistä ja huonoista puolista täältä.

Sähköt ovat alkuperäiset. Sähkökaapelit ovat MMJ. Kaikki pistorasiat ovat maadoitettu ja märkätilojen pistorasiat myös vikavirtasuojattu.

Esimerkkirakennus – 2000-luvun alun omakotitalo

2000-luvun alun omakotitalon sisäilmaston olosuhteet

2000-luvun pientalon (omakotitalon, paritalon, rivitalon) sisäilman laatu ja olosuhteet:

2000-luvun alun omakotitalon merkittävimmät riskit

2000-luvulle tultaessa pientalojen kosteudenhallinnassa mentiin parempaan suuntaan. Taloissa on joitakin kosteus- ja sisäilmariskejä, mutta perinteiset riskirakenteet ovat harvinaisia, mutta mahdollisia. 2000-luvun alun pientalon (omakotitalon, paritalon, rivitalon) merkittävimpiä riskejä ovat:

• Väärään korkoon asennetut salaojat tai salaojat, joista puuttuu tarkastuskaivot.
• Kellarin maanvastaiset kevytsoraharkkoseinät, joita ei ole vedeneristetty ulkopuolelta. Puutteellisesti eristetyt seinät läpäisevät myös radonia.
• Puurakenteinen tuulettuva alapohja, joka tuulettuu huonosti tai jonka pohjalla on märkää maata, savea jne.
• Puurunkoiset väliseinät, joiden alaosa on lattiapinnan alapuolella (erityisesti pari- ja rivitaloissa huoneistojen väliset seinät).

Oletko ostamassa tai myymässä taloa ja pohdit asuntokaupan kuntotarkastuksen teettämistä? Lue kattava artikkeli (ostajan ja myyjän opas) asuntokaupan kuntotarkastuksen sisällöstä, joka vastaa mm. seuraaviin kysymyksiin: Onko tarkastus pakollinen? Milloin tarkastus kannattaa tilata? Miksi tarkastus kannattaa tehdä? Mitä tarkastus sisältää? Millainen on hyvä tarkastus? Kuinka kauan tarkastus kestää? Millainen on hyvä kuntotarkastaja? Kuinka paljon tarkastus maksaa?

Lue myös: Asbesti asuinrakennuksissa – kattava opas, jossa vastataan mm. seuraaviin kysymyksiin: Milloin asbestia on käytetty? Milloin asbestin käyttö kiellettiin? Missä asbestia on käytetty? Mistä tietää onko talossa asbestia? Pitääkö asbesti poistaa? Onko asbesti vaarallista? Onko asbestikartoitus pakollinen? Saako asbestipurun tehdä itse?

Lue myös: Kreosootti asuinrakennuksissa – kattava opas, jossa vastataan mm. seuraaviin kysymyksiin: Milloin kreosoottia on käytetty? Missä kreosoottia on käytetty? Mistä tietää onko talossa kreosoottia? Pitääkö kreosootti poistaa? Onko kreosootti vaarallista?

Lue myös: Mitkä ovat riskeihin tai vaurioihin viittavia havaintoja asuntonäytöllä?