1990-luvun omakotitalot

1990-luvun pientalo on tyypillisesti tiili- tai lautaverhoiltu kaksikerroksinen puutalo. Julkisivun väritys on vaalea, vaaleankellertävät tiilet olivat suosittuja. Vesikattona on harjakatto, joka on katettu punaisilla tiilillä. Terassi jää harjakaton muodostaman lipan alle.

Yhteiskunta ja rakentaminen 1990-luvulla

1990-luvulla kylmä sota päättyi Neuvostoliiton hajoamiseen. Idänkaupan loppuminen sekä kovasti velkautuneet kotitaloudet ja yritykset syöksivät Suomen lamaan. Laman aikana työttömyys nousi korkeaksi, yrityksiä meni nurin, asuntokupla puhkesi ja asuntojen hinnat romahtivat. Asuntolainojen korko pysyi korkeana. Moni rakennusalan yritys meni konkurssiin tai siirtyy pohjoismaiseen omistukseen.

Nokian, markan devalvaation, valtion velanoton ja jääkiekon maailmanmestaruuden avulla talous saatiin uudestaan nousuun. Automaation ja tietotekniikan yleistyminen muuttivat yhteiskuntaa. Matkapuhelimista ja mikroaaltouuneista tuli vuosikymmenen hittituotteita. Suomen EU-jäsenyyden myötä asuntolainojen korot kääntyivät laskuun ja laina-ajat nousuun.

Laman jälkeen uusien pientalojen rakentaminen kiihtyi ja niiden kerrosluku alkoi kasvaa. Talopakettien osuus uudiskohteista kasvoi vuosi vuodelta. Talopakettien osuus yksityishenkilöiden rakentamista uusista omakotitaloista oli vuonna 1995 noin 46 %.  Rakennusten homeongelmat nousivat esille mediassa.

1990-luvun omakotitalon arkkitehtuuri ja asuntosuunnittelu

1990-luvulla pientaloarkkitehtuurissa jatkui aikaisemmilla vuosikymmenillä alkanut postmoderni suuntaus, jolle ominaista olivat perinteisten historiallisten tyylien kopiointi, koristelu ja leikkisyys.

Omakotitalojen pinta-ala ja kerrosmäärä kasvoivat. Useampikerroksinen talo oli nyt yksikerroksista taloa yleisempi. Keskimääräinen asuintilojen pinta-ala noin 160 m², eivätkä yli 200 m² talot olleet enää mikään poikkeus. Tonttien koossa ei tapahtunut merkittävää muutosta aikaisempaa. Tavallinen tontin pinta-ala kaupungeissa on vähän yli 1000 m², mutta maaseudulla tontit ovat huomattavasti isompia. Tontti on yleensä oma, vuokratonttien osuus oli noin 15 % luokkaa.

Pientalon sokkeli maalattiin tai tasoitettiin, mutta väritys oli aikaisempaa vaaleampi. Kivirouhepinta oli suosittu.

Julkisivut yleensä laudoitettiin tai muurattiin tiilistä, mutta myös harkoista muurattujen isojen kivitalojen osuus alkoi kasvaa. Olohuoneen kohdalle voitiin tehdä kulmikas erkkeri. Julkisivun kokonaisilme oli aikaisempaa vaaleampi. Vaaleankellertävät tiilet olivat suosittuja, mutta myös valkoisia ja keltaisia tiiliä käytettiin. Perinteisiä punatiilisiä taloja rakennettiin aikaisempaa vähemmän. Lomalaudoitus oli edelleen suosittu, mutta myös vaaka- tai pystypaneeli olivat yleisiä. Suosittuja maalivärejä olivat sininen, keltainen ja vihreä.

Ikkunalistat, räystäslaudat, kaiteet ja päätykolmioiden laudoitus maalattiin lähes poikkeuksetta valkoiseksi. Erityisesti 90-luvun alussa listoja tms. saatettiin kuvioida 80-luvulta tuttuun tapaan.

Harjakatto oli ylivoimaisesti suosituin kattotyyppi, mutta myös pulpettikattoja tehtiin jonkin verran. Harjaa jatkettiin usein pitkänä pylväiden tukemana ulokkeena niin, että sen alle jäi tilaa terassille tai autokatokselle. Punainen tiilikatto oli yleinen.

Huonekorkeus on yleensä matala, tavallisesti noin 250 cm. Vinojen katto-osuuksien ja olohuoneen kohdalla huonekorkeus voi olla enemmän. Sisällä väliseinäaukkojen kohdat voitiin tehdä kaarevina holveina. Keittiö ja erillinen ruokailutila ovat avonaisia ja yhteydessä olohuoneeseen.

1990-luvun omakotitalon rakenteet

1990-luvun pientalon rakenteissa ei tapahtunut merkittävää muutosta aikaisempaan. Pääosin käytettiin 80-luvun aikana käyttöön vakiintuneita rakenteita, mutta perinteiset riskirakenteet muuttuivat koko ajan harvinaisemmiksi.

1990-luvulla yleisiä pientalojen perustamistapoja olivat reunavahvistettu laatta, sokkelipalkki- sekä betoninen tai harkoista muurattu perusmuuriperustus. Heikosti kantavalla maaperällä perustusten kantavuus varmistettiin teräs- tai betonipaalujen avulla. Perustusrakenteiden ympärille tuli ohjeiden mukaan tehdä vettä läpäisevä sorakerros, mutta soran sijaan käytettiin usein hiekkaa tms. Perustukset routasuojattiin solumuovilevyillä, kuten EPS tai XPS.

Salaojat tehtiin yleensä edelleen muovisista yksikerroksisista peltosalaojaputkista. Putkien korko anturaan nähden oli edelleen usein väärä ja tarkastuskaivojen kannet peitettiin maan alle.

Sokkelissa ja kellarin maanvastaisissa seinissä käytettiin betonin lisäksi kevytsoraharkkoja tai erilaisia lämpöharkkoja. Valesokkelin (riskirakenne) käyttö väheni vuosikymmenen aikana. Perustusrakenteet kosteuseristettiin yleensä ulkopuolelta, mutta eristeeksi riitti pelkkä perusmuurilevy tai yksinkertainen bitumisively (riskirakenne). Myös lämmöneriste (EPS tai XPS) asennettiin yleensä rakenteen ulkopintaan.

Alapohja tehtiin maanvaraisena tai tuulettuvana rossipohjana. Maanvaraiset betonialapohjat lämmöneristettiin yleensä alapuolelta (EPS tai kevytsora), mutta edelleen käytettiin myös kaksoisbetonilaattaa (EPS-eriste) sekä yläpuolelta villalla lämmöneristettyä alapohjarakennetta (riskirakenne). Rossipohjat tehtiin puurakenteisina ja villalla eristettyinä tai betonisista ontelolaatoista ja EPS-levyillä eristettynä. Ryömintätilat tehtiin matalina ja niiden pohjalla on usein savea/hienoa hiekkaa tai muovikalvo.

Puutalojen välipohjat tehtiin puupalkeista ja ääneneristeenä käytettiin villaa. Kivitalojen välipohjat tehtiin ontelo- tai liittolaatoista ilman ääneneristettä.

Yläpohja on tavallisesti puurakenteinen, mutta myös ontelo- ja kevytbetonilaattoja käytettiin. Lämmöneristeenä on mineraalivilla. Puurakenteessa käytettiin höyrynsulkumuovia, mutta betonirakenteessa höyrynsulku saatettiin jättää pois.

Ulkoseinät ovat useimmiten puurakenteiset, mutta myös mm. harkko- ja lämpöharkkoseinät olivat yleisiä. Puurunkoiset ulkoseinät lämmöneristettiin mineraalivillalla ja rakenteen sisäpintaan asennettiin höyrynsulkumuovi. Harkkoseinät rapattiin molemmin puolin. Lauta- ja tiilijulkisivu tehtiin tuulettuva. Tiilijulkisivun tuuletusraon tuli ohjeiden mukaan olla 30 mm paksu, mutta se tehtiin usein ohuempana (15–20 mm).

Ikkunat ovat puisia sisäänaukeavia 3-lasisia ja 2-puitteisia lämpölasisisäpuitteella varustettuja. Puualumiini-ikkunoiden käyttö alkoi yleistyä, mutta niiden laadussa oli paljon puutteita. Myös ikkunoiden puuosien laatu oli heikkoa. Ikkunoiden ja seinien välissä tilkkeenä on polyuretaanivaahto.

Vesikatto tehtiin puisista kattoristikoista. Tiilikatteen alle asennettiin aluskate, mutta peltikatteen alle yleensä ei. Aluskatteen asennustavassa oli puutteita.

1990-luvun omakotitalon järjestelmät

1990-luvun pientalossa on suora sähkölämmitys, jokaisen ikkunan alla on sähköllä toimivat teräspatterit.

Viemäriputket ovat PVC-muovia ja ne ovat alkuperäiset. Käyttövesiputket ovat alkuperäisiä kupari- tai muoviputkia (PEX).

Ilmanvaihtona on koneellinen poistoilmanvaihto tai lämmöntalteenotolla (LTO) varustettu koneellinen tulo-poistoilmanvaihto. Lue lisää eri ilmanvaihtojärjestelmien hyvistä ja huonoista puolista täältä.

Sähköt ovat alkuperäiset. Sähkökaapelit ovat MMJ, keittiön, WC- ja märkätilojen pistorasiat ovat maadoitettuja ja muiden tilojen maadoittamattomia. Pistorasioita ei ole vikavirtasuojattu. 

Esimerkkirakennus – 1990-luvun omakotitalo

1990-luvun omakotitalon sisäilmaston olosuhteet

1990-luvun pientalon (omakotitalon, paritalon, rivitalon) sisäilman laatu ja olosuhteet:

1990-luvun omakotitalon merkittävimmät riskit

1990-luvulla pientalojen rakenteissa tapahtui muutosta parempaan suuntaan ja perinteisten riskirakenteiden käyttö uudiskohteissa väheni vuosi vuodelta. 1990-luvun pientaloissa on kuitenkin edelleen voitu käyttää joitakin riskirakenteita. Lisäksi talot sisältävät muita kosteus- ja sisäilmariskejä. 1990-luvun pientalon yleisimpiä riskejä ovat:

• Väärään korkoon asennetut salaojat tai salaojat, joista puuttuu tarkastuskaivot.
• Kellarin maanvastaiset seinät, jotka ovat lämmöneristetty sisäpuolelta.
• Kellarin maanvastaiset kevytsoraharkkoseinät, joita ei ole vedeneristetty ulkopuolelta. Puutteellisesti eristetyt seinät läpäisevät myös radonia.
• Valesokkelirakenne erityisesti, jos seinä on puurunkoinen.
• Maanvarainen yläpuolelta lämmöneristetty alapohjarakenne, kun lämmöneristeenä on mineraalivilla.
• Puurakenteinen tuulettuva alapohja, joka tuulettuu huonosti tai jonka pohjalla on märkää maata, savea jne.
• Tiiliverhoiltu ulkoseinä, jossa tiilen takana oleva tuuletusrako on tukossa erityisesti, jos ulkoseinä on puurakenteinen.
• Puurunkoiset väliseinät, joiden alaosa on lattiapinnan alapuolella.

Oletko ostamassa tai myymässä taloa ja pohdit asuntokaupan kuntotarkastuksen teettämistä? Lue kattava artikkeli (ostajan ja myyjän opas) asuntokaupan kuntotarkastuksen sisällöstä, joka vastaa mm. seuraaviin kysymyksiin: Onko tarkastus pakollinen? Milloin tarkastus kannattaa tilata? Miksi tarkastus kannattaa tehdä? Mitä tarkastus sisältää? Millainen on hyvä tarkastus? Kuinka kauan tarkastus kestää? Millainen on hyvä kuntotarkastaja? Kuinka paljon tarkastus maksaa?

Lue myös: Asbesti asuinrakennuksissa – kattava opas, jossa vastataan mm. seuraaviin kysymyksiin: Milloin asbestia on käytetty? Milloin asbestin käyttö kiellettiin? Missä asbestia on käytetty? Mistä tietää onko talossa asbestia? Pitääkö asbesti poistaa? Onko asbesti vaarallista? Onko asbestikartoitus pakollinen? Saako asbestipurun tehdä itse?

Lue myös: Kreosootti asuinrakennuksissa – kattava opas, jossa vastataan mm. seuraaviin kysymyksiin: Milloin kreosoottia on käytetty? Missä kreosoottia on käytetty? Mistä tietää onko talossa kreosoottia? Pitääkö kreosootti poistaa? Onko kreosootti vaarallista?

Lue myös: Mitkä ovat riskeihin tai vaurioihin viittavia havaintoja asuntonäytöllä?