1930-luvun omakotitalot

1930-luvun pientalo on betonisen sokkelin varaan pystytetty puurunkoinen rakennus, jonka julkisivu on voitu tehdä rapattuna. Vesikattona on perinteinen jyrkkä harjakatto.

Helsingistä 1930-luvun pientaloalue löytyy mm. Oulunkylästä.

Yhteiskunta ja rakentaminen 1930-luvulla

1930-luvulla radion ja äänielokuvien myötä moderni elämäntapa nosti päätään. Ensimmäisiä sähkökäyttöisiä kodinkoneita (silitysrauta, pölynimuri, liesi) alkoi ilmestyä kotitalouksiin. Terveyteen ja hyvinvointiin alettiin kiinnittää enemmän huomiota mm. tuberkuloosiepidemioiden takia – suomalaiset olivat aikaisemmin olleet yksi Euroopan sairaimmista kansoista. 

Rakentaminen käynnistyi Yhdysvalloista edellisen vuosikymmenen lopulla alkaneen laman kuorissa. Kerrostalo-osakkeet olivat hinnan takia monen saavuttamattomissa, eikä yleishyödyllistä asuntotuotantoa juuri ollut, joten moni aloitti omakotitalon rakentamisen omin avuin. Valtion lainaa myönnettiin vain harvoille.

Tyyppipientalojen suunnittelumäärät kasvoivat ja innostus niitä kohtaan lisääntyi, kun monet eri tahot alkoivat julkaista omia suunnitelmiaan. Alvar Aalto suunnitteli Suomen ensimmäiset talopakettitalot (A–A-talot) vuonna 1938.

1930-luku päättyi toisen maailmansodan ja talvisodan puhkeamiseen.

1930-luvun omakotitalon arkkitehtuuri ja asuntosuunnittelu

1930-luvun pientalojen (omakotitalon, paritalon, rivitalon) arkkitehtuurissa funktionalismin ihanteet toteutuivat vain osittain ja yleensä pientalot rakennettiin edelliseltä vuosikymmenellä totuttuun tyyliin. Täysin funktionalistisia ihanteita noudattava pientalo on sileäpintainen valkoinen tasakattoinen kuutio.

Talot on rakennettu omistustontille ja ovat yleensä 1,5 tai 2-kerroksisia. Kellari ja kellarissa oleva autotalli ovat yleisiä. Sokkelissa betoni oli korvannut luonnonkiven lähes täysin. Sokkeli on tavallisesti korkea erityisesti kellarillisissa taloissa.

1930-luvulla puutalon julkisivu voitiin rapata sileäksi tai röpelöiseksi. Myös perinteinen pystyrimalaudoitus oli yleinen. Julkisivun pintamateriaali jatkui yhtenäisenä räystäästä sokkelin päälle. Vaakalistoista ja laudoituksen alareunan vesilaudasta oli luovuttu. Valkoisen lisäksi muita suosittuja värejä olivat vaaleanharmaan, -keltainen, -roosa, -vihreä tai ruskea.

Ikkunat madaltuivat, ruutujen määrä väheni ja epäsymmetriset tuuletusikkunat yleistyivät. Kerrostaloista tuttuja nurkkaikkunoita tehtiin jonkin verran, mutta pientaloissa ne näyttävät monen silmään hassulta. Päätykolmioissa on usein pienet ullakkoikkunat.

Vaikka tasakattoa pidettiin muodikkaana, tehtiin lähes jokaiseen rakennukseen perinteinen jyrkkä harjakatto, joka katettiin pellillä, betonitiilillä tai huovalla. Räystäskourut ja syöksytorvet on voitu lisätä vasta jälkeenpäin.  

Huoneet ovat suhteellisen korkeita, tavallinen huonekorkeus on noin 270 cm. Ylemmässä kerroksessa on yleensä vinokatollisia makuuhuoneita. Keittiössä on leivinuuni ja olohuoneessa kaakeliuuni. Makuuhuoneisiin sijoitettavat kaakeliuunit alkoivat vähentyä keskuslämmityksen yleistyessä. Kellariin tehtiin pesutupa, WC ja sauna jo rakentamisvaiheessa. Myös asuinkerrosten WC-tilat alkoivat yleistyä 30-luvulla. Maaseudulla oli tavallista peseytyä erillisessä piharakennuksessa.

1930-luvun omakotitalon rakenteet

1930-luvun pientalon (omakotitalon, paritalon, rivitalon) rakenteiden ja rakennusmateriaalien osalta merkittävin muutos aikaisempaan oli, kun vallankumouksellinen puurunkoinen lautaseinä tuli perinteisen hirsiseinän tilalle. Lisäksi perinteinen luonnonkivisokkeli poistui käytöstä ja tilalle tuli betonisokkeli.  

Pientalot pyrittiin perustamaan hyvälle, kantavalle ja routimattomalle perusmaalle, jotta syviltä kaivuutöiltä ja puupaalujen käytöltä vältyttiin. Tarvittaessa huonosti kantava humusmaa poistettiin maanpinnalta ja perustukset ladottiin tai valettiin matalan peruskuopan pohjalle. Kaupunkipientaloja voitiin joutua perustamaan myös routiville maille. Tällöin peruskuoppa kaivettiin käsin routarajan alapuolelle ja rakennuksen alle tehtiin kellari. Perustukset ympäröitiin tontilta saatavalla maa-aineella, kuten hiekalla. Soraa tai sepeliä ei käytetty, vaikka rakennusoppaissa niin suositeltiin. Perustuksia ei yleensä salaojitettu tai salaojat voitiin tehdä pienistä kivistä tai tiiliputkista.

Perustukset (antura, perusmuuri ja sokkeli) valettiin yleensä raudoittamattomasta betonista (säästöbetoni). Kellarillisissa taloissa perusmuurin sisäpuolella on tervasta tai piestä tehty vedeneristys, joka on peitetty sisäpuolisella tiilimuurilla. Sokkelin minimikorkeudeksi suositeltiin vähintään 300 mm, jotta kosteus ei vaurioittaisi alapohjan tai ulkoseinän puurakenteita.

Kellarin lattia voitiin jättää maapinnalle tai maan päälle valaa raudoittamaton betonilaatta. Betonilaatan päälle on voitu myöhemmin rakentaa puukoolattu ja lämmöneristetty lattia (riskirakenne) tai betonilaatta on voitu päällystää tiiviillä lattiapäällysteellä, kuten muovimatto (riskirakenne).

Kellarittoman rakennuksen alapohja on tuulettuva rossipohja, jonka alla mahtuu ryömimään. Huonosti tuulettuva hirsirakenteinen rossipohja on riskirakenne.

Kellarin ja 1.kerroksen välisen välipohjan (kellarin katto) alaosa on betonista valettu laatta. Laatan päällä on 1.kerroksen hirsirunkoinen purulla eristetty lattiarakenne (riskirakenne). Kellarin katto tehtiin palamattomasta materiaalista keskuslämmityksen yleistyessä, kun kellariin rakennettiin kattilahuone.

Muiden ala-, väli- ja yläpohjien kantavina rakenteina ovat hirsipalkit, joiden välinen etäisyys on tavallisesti noin 600 mm (k600). Palkkien välit on täytetty orgaanisilla eristemateriaaleilla, kuten sahanpuru ja kutterinlastu. Myös perinteisiä materiaaleja, kuten sammal ja turve voitiin käyttää edelleen. Täyttömateriaalin päällä on hiekkaa tai kuivattua savea. Täyttömateriaalin alla on laudoitus ja paperointi, jotka estävät täytteen valahtamisen (kellarin katossa betoni). Remonttien yhteydessä on ala- tai yläpohjan lämmöneriste voitu uusia esim. villaksi tai polyuretaaniksi.

Seinät tehtiin puurunkoisina lautaseininä. Runkotolppien välit on täytetty yleensä sahanpurulla tai kutterinlastulla, mutta myös turvetta tai sammalta on voitu käyttää. Alajuoksun ja betonisokkelin välissä on asfalttihuopa tai pikisively. Runkotolpat on vuorattu molemmin puolin pikipahvilla ja laudoituksella. Sisäpinnoilla ja -seinissä yleistyi erilaisten puukuitulevyjen (esim. Insuliitti) ja pahvien (esim. Enso-tapetti tai Takoliitti) käyttö. Korjausten yhteydessä runkotolppien välinen eriste on saatettu vaihtaa villaan tai seinä lisälämmöneristää sisä- tai ulkopuolelta.

Julkisivulaudoitus tai rappaus on yleensä suoraan kiinni aluslaudoituksessa, ilman tuuletusrakoa (riskirakenne). Rako on voitu lisätä julkisivuremontin yhteydessä.

Ikkunat ovat puisia, sisään-ulosaukeavia kaksipuitteisia ja kaksilasisia ikkunoita. Ikkunoiden ja seinien välissä tilkkeenä on pellavarive. 1930-luvulla ikkunoissa käytetyn puutavaran laatu oli hyvää, mutta ikkunat ovat epätiiviitä ja eristävät lämpöä välttävästi, ne aiheuttavat vedon tunnetta ja lisäävät energiankulutusta. Talvella ikkunoihin saattaa tiivistyä kosteutta. Ikkunat on voitu uusia kolminkertaisiin ikkunoihin lämmityskulujen pienentämiseksi.

1930-luvun omakotitalon järjestelmät

1930-luvun pientalossa (omakotitalo, paritalo, rivitalo) on yleensä suora sähkölämmitys, jokaisen ikkunan alla on sähköllä toimivat teräspatterit. Osaan taloista on jo rakentamisvaiheessa voitu asentaa vesikiertoinen keskuslämmitys, jossa lämpö on tuotettu lämpökattilassa puita polttamalla. Puukattila on vaihdettu öljykattilaksi 60–70-luvulla. Lämmitysjärjestelmänä on alun perin voinut olla myös huonekohtainen uunilämmitys – jokaisessa asuinhuoneessa on ollut oma kaakeliuuni, jota on lämmitetty puilla. Sähkölämmitys on asennettu myöhemmin, minkä yhteydessä kaakeliuunit on saatettu purkaa.

Viemärit ja käyttövesiputket on uusittu vuosien varrella. Viemäriputket ovat muovia ja käyttövesiputket asennusajankohdasta riippuen kuparia, muovia (PEX) tai komposiittia. Alun perin viemäriputket ovat olleet valurautaa ja kylmävesijohto sinkittyä terästä. Vesi on pitänyt erikseen lämmittää kattilassa/padassa.

Ilmanvaihto on painovoimainen. Korvausilma tulee puhtaisiin tiloihin (makuuhuone, olohuone jne.) ulkoseinässä olevan tai ikkunakarmiin myöhemmin lisätyn aukon kautta. Ilma siirtyy välioven alapuolella olevasta aukosta/reiästä kohti likaisia tiloja (keittiö, WC ja pesuhuone), joista se poistuu poistoilmahormeja pitkin vesikatolle. Myös savuhormit toimivat poistoilmareitteinä. Ilmanvaihto voi osassa rakennuksia vaatia ikkunatuuletusta toimiakseen. Lue lisää painovoimaisen ilmanvaihdon hyvistä ja huonoista puolista täältä.

Painovoimainen ilmanvaihto on saatettu vuosien varrella muuttaa koneelliseksi tulo-poistoilmanvaihdoksi tai pahimmillaan koneelliseksi poistoilmanvaihdoksi.

Sähköt on uusittu vähintään kertaalleen vuosien varrella. Sähköä ei maaseututaloissa alun perin välttämättä ole ollut. Vuoteen 1940 mennessä n. 60 % koko maan asunnoista oli sähkö.

Esimerkkirakennus – 1930-luvun omakotitalo

1930-luvun omakotitalon sisäilmaston olosuhteet

1930-luvun pientalon (omakotitalon, paritalon, rivitalon) sisäilman laatu ja olosuhteet:

1930-luvun omakotitalon merkittävimmät riskit

1930-luvun pientalo (omakotitalo, paritalo, rivitalo) sisältää tyypillisesti riskirakenteita sekä kosteus- ja sisäilmariskejä. 1930-luvun pientalon (omakotitalon, paritalon, rivitalon) yleisimpiä riskejä ovat:

• Kellarin kosteusongelmat, puuttuvat salaojat.
• Maanvarainen puukoolattu alapohjarakenne, jossa betonilaatta on lämmöneristetty vain yläpuolelta sahanpurulla tai myöhemmin mineraalivillalla.
• Kellarin lattia, joka on peitetty tiiviillä lattiapäällysteellä (esim. muovimatto).
• Puurakenteinen tuulettuva alapohja, joka tuulettuu huonosti tai jonka pohjalla on märkää maata, savea jne.
• Kellarin ja 1.kerroksen välinen välipohjarakenne, jossa betonilaatan päällä on puukoolattu lattia, joka on lämmöneristetty villalla tai sahanpurulla erityisesti, jos betonilaatan alapintaan on lisätty lämmöneriste.
• Puurunkoiset ulkoseinät, joista julkisivulaudoituksen tai -rappauksen takaa puuttuu tuuletusrako erityisesti, jos rakenne on lisälämmöneristetty sisäpuolelta.
• Kosteudeneristysmateriaalit, jotka saattavat sisältää runsaasti haitallisia PAH-yhdisteitä (kreosootti).

Oletko ostamassa tai myymässä taloa ja pohdit asuntokaupan kuntotarkastuksen teettämistä? Lue kattava artikkeli (ostajan ja myyjän opas) asuntokaupan kuntotarkastuksen sisällöstä, joka vastaa mm. seuraaviin kysymyksiin: Onko tarkastus pakollinen? Milloin tarkastus kannattaa tilata? Miksi tarkastus kannattaa tehdä? Mitä tarkastus sisältää? Millainen on hyvä tarkastus? Kuinka kauan tarkastus kestää? Millainen on hyvä kuntotarkastaja? Kuinka paljon tarkastus maksaa?

Lue myös: Asbesti asuinrakennuksissa – kattava opas, jossa vastataan mm. seuraaviin kysymyksiin: Milloin asbestia on käytetty? Milloin asbestin käyttö kiellettiin? Missä asbestia on käytetty? Mistä tietää onko talossa asbestia? Pitääkö asbesti poistaa? Onko asbesti vaarallista? Onko asbestikartoitus pakollinen? Saako asbestipurun tehdä itse?

Lue myös: Kreosootti asuinrakennuksissa – kattava opas, jossa vastataan mm. seuraaviin kysymyksiin: Milloin kreosoottia on käytetty? Missä kreosoottia on käytetty? Mistä tietää onko talossa kreosoottia? Pitääkö kreosootti poistaa? Onko kreosootti vaarallista?

Lue myös: Mitkä ovat riskeihin tai vaurioihin viittavia havaintoja asuntonäytöllä?