1920-luvun kerrostalot

1920-luvun kerrostalon julkisivu on tasaiseksi rapattu ja vaalealla värillä maalattu tai punatiilistä puhtaaksimuurattu. Julkisivua on koristeltu maltillisesti.  Ulkoseinät ovat massiivitiili- ja välipohjat betonirakenteiset. Asuinhuoneet ja ikkunat ovat korkeita. Vesikattona on auma- tai harjakatto. Kerrostalojen arkkitehtuuri edustaa korkealaatuista 1920-luvun klassismia.

Suomessa merkittävimmät vuosina 1918–1930 rakennetut asuinkerrostaloalueet löytyvät Helsingistä – esim. Kallio, Töölö ja Käpylä. Yksittäisiä kerrostaloja rakennettiin myös muihin kaupunkeihin.

Yhteiskunta ja rakentaminen 1920-luvulla

1920-luku Suomessa alkoi ensimmäisen maailmansodan jälkimainingeissa. Edellisen vuosikymmenen lopulla Venäjän keisarikunta oli hajonnut, Suomi itsenäistynyt ja verinen sisällissota päättynyt.

Sodan aiheuttama inflaatio ja rakennuskustannusten nousu pakotti etsimään nopeampia ja kustannustehokkaampia tapoja rakentaa. Sodan jälkeiset vuodet olivat uudisrakentamisessa hiljaista aikaa, kunnes 1920-luvulle tultaessa rakentaminen kiihtyi. Nousukausi päättyi jo ennen New Yorkin suurta pörssiromahdusta v. 1929. Uusien asuntojen valmistumismäärä laski sodan jälkeiselle tasolle ja Suomi vaipui lamaan.

Asuntopula kaupungeissa jatkui edelleen. Valtio pyrki helpottamaan asuntopulaa lainojen avulla, ja kaupungit laajenivat uusien alueliitosten seurauksena. Kerrostalojen kerrosluku alkoi kasvaa, kun sen rajoittamisesta viiteen luovuttiin.

Kiinnostus vuokrakerrostalojen rakentamista kohtaan oli lopahtanut ja osakehuoneistoja kohtaan kasvanut. Asuinkerrostalojen rakennuttamisesta vastasivat pääosin osakeyhtiöt. Kalliit osakehuoneistot olivat kuitenkin monen ulottumattomissa, minkä takia rakentamisen painopiste alkoi ensimmäistä kertaa siirtyä maaseudun ja pientalojen suuntaan.

1920-luvun kerrostalon arkkitehtuuri ja asuntosuunnittelu

1920-luvun kerrostaloarkkitehtuuria kutsutaan 1920-luvun klassismiksi. 1920-klassismi syntyi osin pakon sanelemana, kun aikaisempi jugend ei ollut soveltunut kaupunkien asuntopulan ratkaisemiseen. Klassismin myötä jugendista siirryttiin kohti pelkistetympää, mutta edelleen erittäin korkeatasoista arkkitehtuuria.

1920-luvun kerrostalot rakennettiin usein pitkäksi muurimaiseksi rivistöksi. Symmetrisyys palasi julkisivuihin, koristeellisuus pelkistyi ja ylimääräisistä ulokkeista luovuttiin. Julkisivu rapattiin tasaiseksi tai muurattiin puhtaaksi (= tiili jätettiin näkyviin). Ero sisäpihan ja kadun puoleisen julkisivun välillä pieneni.

Ikkunoiden korkeus laski noin 1,8 metriin, mutta ikkunat olivat edelleen selvästi leveyttään korkeampia. T-karmista luovuttiin ja tilalle tuli ruutuikkuna, joka on yleensä jaettu kuuteen samankokoiseen ruutuun. Paksujen ulkoseinien takia ikkunapenkit ovat leveitä.

Vesikattomuotona on harja- tai aumakatto, joka on katettu pellillä (konesaumapelti). Peltikate on uusittu vuosien saatossa. Räystäskourut ovat ns. jalkarännit.

Asuntojen koko pieneni aikaisemmasta ja yhden rapun yhteen kerrokseen saatettiin rakentaa esim. kuusi huoneistoa, aikaisemman yhden tai kahden sijaan. Nyt myös työväelle tarkoitetut huoneistot varustettiin sisävessoilla jo rakentamisvaiheessa.

Huonekorkeus laski ensimmäistä kertaa alle kolmeen metriin, mutta huoneet ovat edelleen nykypäivään verrattuna korkeita. 1920-luvulla valmistuneiden huoneistojen huonekorkeus on noin 290 cm. Huoneiden muoto ja koristelu (kattolistat, kipsirosetit) yksinkertaistuivat. Tammiparketin käytöstä luovuttiin ja lattia päällystettiin linoleumilla. Linoleumin alustana toimineiden lattialankkujen leveys pieneni noin 100 millimetriin. Lattian pintamateriaali on uusittu useaan kertaan vuosien saatossa, viime vuosina on yleistynyt tapa kunnostaa aluslankkukerros näkyviin.

Asuntokohtaiset parvekkeet ovat harvinaisia, mutta sisäpihan puolella saattaa olla yhteinen tuuletusparveke. Porrashuoneet ovat tilavia ja koristeellisia, vaikka koristeellisuus pelkistyi aikaisempaan verrattuna. Porrasaskelmissa on käytetty pääasiassa mosaiikkibetonia. Porrashuoneissa ei tyypillisesti ole käytetty ääntä absorboivia materiaaleja, joten porrashuoneiden äänenvaimennus on heikko. Hissi asennettiin yleensä jo rakennusvaiheessa, koska korkeaan hissittömään rakennukseen oli hankala saada vuokralaisia.  

1920-luvun kerrostalon rakenteet

1920-luvun kerrostalon rakenteiden osalta merkittävin muutos tapahtui, kun betoni korvasi hirret välipohjien kantavina rakenteina.

Routivalla maalla perustuksia varten kaivettiin syvä kuoppa routarajan alapuolelle, routaeristämistä ei vielä tunnettu. Huonosti kantavalla maalla perustusten painuminen estettiin puu- tai betonipaalujen avulla. Pohjaveden pinnan laskeminen alueella voi paalujen varaan perustetussa rakennuksessa aiheuttaa puupaalujen lahoamisen ja rakennuksen painumisen. Perustuksia ei yleensä salaojitettu tai salaojat voitiin tehdä pienistä kivistä tai tiiliputkista.

Perustukset on ladottu luonnonkivistä, mutta myös betonia on voitu käyttää. Kellarillisissa rakennuksissa perusmuurin sisäpuolella on tervasta tai piestä tehty vedeneristys. Vedeneristys on peitetty sisäpuolisella tiilimuurilla. Kellarin lattia (alapohjarakenne) on valettu betonista suoraan hiekan päälle. Kosteilla mailla lattia vedeneristettiin asfaltin ja hiekan tai kivihiilipien ja hiekan sekoituksella (pirunpoika).

Välipohjat (asuinkerrosten lattiat) ja yläpohja (ullakon lattia) tehtiin betonirakenteisena. Vesikaton kantavat rakenteet ovat hirsiä. Yleisin väli- ja ylärakenne on betoninen alalaattapalkisto, jonka päällä on puukoolattu lattia. Palkkien välissä täyttönä on orgaanisia materiaaleja, kuten sahanpurua ja kutterinlastua. Täytteen päällä on hiekkaa ja/tai kuivunutta laastia. Betonilaatan alapinta (alemman asunnon katto) on tasoitettu laastilla. Yläpohjarakenteen päällä (ullakon lattia) on betonista valettu palopermanto.

Ulkoseinät ovat paksuja (~ 60 cm), molemmin puolin rapattuja massiivitiiliseiniä (vain tiiltä, ei erillistä lämmöneristettä). 1920-luvun lopulla käynnistyneen laman aikana saatettiin osa punatiilistä korvata halvemmilla kalkkihiekkatiilillä.

Sekarungon ja pienten asuntojen lisääntymisen myötä paksujen kantavien väliseinien määrä väheni entisestään. Kantavien tiiliväliseinien sijasta voitiin käyttää betonipilareita. Tavallisesti vain asunnon ja porrashuoneen välinen väliseinä on paksu ja kantava. Muut väliseinät ovat ohuita tai erittäin ohuita ja yleensä erilaisista kipsipohjaisista materiaaleista rakennettuja. 1900-luvun alussa käytetyt ohuet ja kevyet väliseinärakenteet eristävät ääntä huonosti.

Ikkunat ovat alun perin olleet puisia 2-puitteisia ja 2-lasisia sisään-ulosaukeavia tai sisäänaukeavia ikkunoita. Ikkunan ja ulkoseinän välissä tilkkeenä on pellavarive. Alkuperäiset ikkunat ovat epätiiviitä ja eristävät lämpöä välttävästi, ne aiheuttavat vedon tunnetta ja lisäävät energiankulutusta. Kovilla pakkasilla ikkunoihin saattaa tiivistyä kosteutta. Ikkunat on tavallisesti uusittu vuosien saatossa.

1920-luvun kerrostalon järjestelmät

1920-luvun kerrostalojen lämmitysjärjestelmänä on alkuperäinen vesikiertoinen keskuslämmitys. Ikkunoiden alle patterisyvennyksiin on asennettu komeat omilla jaloilla seisovat valurautapatterit. Pattereita tai lämpöjohtoja ei ole uusittu. Rakennus on liitetty kaukolämpöön 50-luvulla tai sen jälkeen.

Viemärit ovat alun perin olleet valurautaa, kylmävesijohto sinkittyä terästä ja lämminvesijohtona kuparia. Viemärit ja käyttövedet on tavallisesti uusittu 1990-luvulla.

Asunnoissa on huonekohtainen painovoimainen ilmanvaihto – jokaisessa asuinhuoneessa on sekä korvausilma- että poistoilmareitti. Lue lisää painovoimaisen ilmanvaihdon hyvistä ja huonoista puolista täältä.

Taloon asennettiin sähköt jo rakennusvaiheessa. Asennustavaksi vakiintui sähkökaapeleiden upottaminen metallisissa suojaputkissa välipohja- ja seinärakenteiden sisään. Sähköt on tavallisesti uusittu kertaalleen, mutta monessa rakennuksessa saattaa olla vielä alkuperäisiäkin sähköasennuksia käytössä.

Esimerkkirakennus – 1920-luvun kerrostalo

1920-luvun kerrostalon sisäilmaston olosuhteet

1920-luvun kerrostalon sisäilman laatu ja olosuhteet:

*Joustavalla lattiapäällysteellä voidaan parantaa askeläänteneristävyyttä jonkin verran.

1920-luvun kerrostalon merkittävimmät riskit

1920-luvun kerrostalo ei yleensä sisällä asukkaan kannalta merkittäviä kosteus- tai sisäilmariskejä. Kerrostalon rakenteet kuuluvat taloyhtiön vastuulle. 1920-luvun kerrostalon yleisimpiä riskejä ovat:

• Kellarin kosteusongelmat.
• Väli- ja yläpohjien sisältämät orgaaniset lämmöneristemateriaalit ja niiden mikrobivauriot.
• Alkuperäisten ikkunoiden tilkemateriaalien mikrobivauriot.
• Kosteuseristemateriaalien sisältämät haitta-aineet (PAH-yhdisteet, kreosootti).
• Ääniongelmat.

Oletko ostamassa tai myymässä taloa ja pohdit asuntokaupan kuntotarkastuksen teettämistä? Lue kattava artikkeli (ostajan ja myyjän opas) asuntokaupan kuntotarkastuksen sisällöstä, joka vastaa mm. seuraaviin kysymyksiin: Onko tarkastus pakollinen? Milloin tarkastus kannattaa tilata? Miksi tarkastus kannattaa tehdä? Mitä tarkastus sisältää? Millainen on hyvä tarkastus? Kuinka kauan tarkastus kestää? Millainen on hyvä kuntotarkastaja? Kuinka paljon tarkastus maksaa?

Lue myös: Asbesti asuinrakennuksissa – kattava opas, jossa vastataan mm. seuraaviin kysymyksiin: Milloin asbestia on käytetty? Milloin asbestin käyttö kiellettiin? Missä asbestia on käytetty? Mistä tietää onko talossa asbestia? Pitääkö asbesti poistaa? Onko asbesti vaarallista? Onko asbestikartoitus pakollinen? Saako asbestipurun tehdä itse?

Lue myös: Kreosootti asuinrakennuksissa – kattava opas, jossa vastataan mm. seuraaviin kysymyksiin: Milloin kreosoottia on käytetty? Missä kreosoottia on käytetty? Mistä tietää onko talossa kreosoottia? Pitääkö kreosootti poistaa? Onko kreosootti vaarallista?

Lue myös: Mitkä ovat riskeihin tai vaurioihin viittavia havaintoja asuntonäytöllä?