Sisäpuolelta eristetty kellarin seinä

Sisäpuolelta eristetyt kellarin seinät ovat yleinen riskirakenne, joka oli käytössä sekä kerrostaloissa että pientaloissa erityisesti vuosina 1940–1990.

Riskirakenteessa kosteus- ja lämmöneristys on seinän kantavan rakennekerroksen sisäpuolella, jolloin rakenteen vaurioitumisriski kasvaa. Sisäpuolista eristämistä pidettiin aikoinaan ulkopuolista eristämistä helpompana toteuttaa. Lisäksi sisäpuolinen lämmöneristäminen oli käytännössä ainoa mahdollinen vaihtoehto, ennen paremmin kosteutta kestävien solumuovieristeiden yleistymistä.

Riskirakenteen käyttökohteet

Riskirakennetta, eli sisäpuolelta eristettyjä kellarin seiniä on käytetty sekä kerrostaloissa että kellarillisissa pientaloissa (omakotitalot, paritalot ja rivitalot). Kerrostaloissa kellaritilat ovat kuitenkin usein toissijaisia (varastot jne.), jolloin rakenteen mahdollisilla vaurioilla ei ole yhtä suurta merkitystä.

Riskirakenteen käyttövuodet

Kellarin seinien sisäpuolinen lämmöneristäminen yleistyi 1940-luvulla, kun lastuvillaeriste (Tojalevy) tuli markkinoille. Sisäpuolelta lämmöneristettyjen kellarin seinien rakennekuvia esiteltiin mm. useissa 1940-luvulla julkaistuissa RT-ohjekorteissa. Rakenne oli erittäin yleinen usean vuosikymmenen ajan.

1970-luvulta lähtien kosteus- ja lämmöneriste alkoivat hiljalleen siirtyä kantavan rakenteen ulkopintaan solumuovieristeiden yleistyessä. 1980-luvulla rakennusoppaat suosittelivat jo useimmiten ulkopuolista eristämistä. Vuonna 1990 julkaistusta ulkoseiniä koskevasta RT-ohjekortista ei löydy enää sisäpuolelta kosteuseristettyjä maanvastaisia seinärakenteita. Kortista löytyy kuitenkin sisäpuolelta lämmöneristetty maanvastainen seinärakenne, tosin kantavana rakenteena on betonin sijasta lämpöä eristävä kevytsoraharkko.

Vuonna 1998 päivitettyjen rakennusmääräysten mukaan (SRMK C2) kellarin seinät tuli jatkossa vedeneristää aina kantavan rakenteen ulkopuolelta. Vuodesta 2005 alkaen RT-ohjekorteista ei enää löytynyt sisäpuolelta lämmöneristettyjä kellarin seiniä ilman lämmöneristeen ja kantavan rakenteen välissä olevaa tuuletusrakoa.

Sisäpuolelta kosteus- ja lämmöneristettyjä kellarin seiniä voidaan pitää hyvän rakentamistavan mukaisena ennen vuotta 1990 rakennetuissa taloissa.

Alla on esitetty riskirakenteen, eli sisäpuolelta kosteus- ja lämmöneristettyjen kellarin seinien yleisyys eri vuosikymmeninä rakennetuissa kellarillisissa taloissa. Punainen väri tarkoittaa, että riskirakenteen käyttö oli yleistä ja oranssi väri, että käyttö oli tavallista.

Riskirakenteen tunnistaminen

Sisäpuolelta eristetyt kellarin seinät tunnistaa helpoiten rakennekuvista (perustusleikkaus tai kellarin seinien rakennetyyppi). Riskirakenteen olemassaoloa voi arvioida myös sokkelin viereen kaivetusta koekuopasta – jos kuopasta ei havaita seinää vasten olevaa kosteus- tai lämmöneristettä, saattaa se olla rakenteen sisäpuolella. Kellarista käsin tarkasteltuna epäilysten on syytä herätä, jos seinäpinnat tuntuvat koputtamalla ontoilta – tämä viittaa siihen, että seiniä vasten on rakennettu puurunkoinen lämmöneristetty levyseinä. Rakenne selviää kuitenkin viimeistään kellarista käsin tehtävällä rakenneavauksella.

Riskirakenteen merkittävimmät riskit

Riskirakenne, eli kellarin sisäpuolelta eristetyt maanvastaiset seinät sisältävät kosteus- ja sisäilmariskejä, joista merkittävimpiä ovat:

• Maaperän kosteus pääsee siirtymään perusmuuriin (kantava rakenne), jolloin perusmuuri pysyy jatkuvasti kosteana.
• Kosteus saattaa nousta kapillaarisesti betonianturaa pitkin rakenteen alaosaan.
• Sisäilman kosteus saattaa tiivistyä rakenteen yläosassa betonin sisäpintaan.
• Maaperän kosteus tai rakenteen yläosaan tiivistyvä sisäilman kosteus voivat aiheuttaa mikrobikasvua sisäpuolisessa lämmöneristeessä tai puurungossa.
• Rakenteen sisäpinnassa oleva vedeneriste saattaa sisältää haitallisia PAH-yhdisteitä (kreosootti).
• Mikrobivaurioituneista tai PAH-yhdisteitä sisältävistä materiaaleista on ilmayhteys sisäilmaan, jolloin vauriot heikentävät sisäilman laatua ja saattavat aiheuttaa sisäilmaongelmia. Rakenteen sisäilmaa heikentävä vaikutus rajoittuu yleensä kellaritiloihin.

Riskirakenteen vaurioitumisen todennäköisyys

Sisäpuolinen lämmöneriste ei automaattisesti tarkoita, että maanvastaisessa seinärakenteessa on vaurio, koska rakenteen vaurioitumiseen vaikuttaa moni asia. Alla olevassa kuvaajassa on esitetty riskirakenteen, eli sisäpuolelta lämmöneristetyn ja puukoolatun maanvastaisen seinän vaurioitumisen todennäköisyys.

Data perustuu asuntokauppojen kuntotarkastusten yhteydessä vuosina 2016-2020 tehtyihin havaintoihin. Data antaa kuitenkin liian positiivisen kuvan sisäpuolisten kerrosten kunnosta, koska vaurion tulkinta perustuu tarkastajan aistinvaraisiin arvioihin. Kuten jokainen kuntotutkimuksia tehnyt tietää – vauriota ei läheskään aina voida havaita aistinvaraisesti, ilman mikrobinäytteitä.

Mikrobivaurion syntymisen kannalta on oleellista, että rakenteen sisäpinnassa on materiaaleja, jotka voivat vaurioitua kosteudesta. Tämän takia esim. ennen 1940-lukua rakennettujen kerrostalojen kellarin seinät eivät mikrobivaurion näkökulmasta ole yhtä riskialttiita, koska rakennetta vasten ei ole käytetty herkästi kosteudesta varioituvia lämmöneristemateriaaleja tai puukoolausta. Näissä vanhemmissa rakenteissa riskinä on kuitenkin kellariin tunkeutuva pohjavesi sekä haitallisia PAH-yhdisteitä (kreosootti) sisältävät kosteuseristesivelyt.

Kellarin maanvastaisten seinien sisäpuolisten materiaalikerrosten kunto kannattaa yleensä selvittää tarkemmilla tutkimuksilla. Kunnossa olevaa rakennetta ei ole välttämätöntä korjata – jos rakenne ei ole vaurioitunut viimeisten vuosikymmenten aikana, se tuskin vaurioituu tulevien vuosikymmentenkään kuluessa.

Riskirakenteen vaurioriskiä pienentävät asiat

Sisäpuolelta lämmöneristetyn kellarin seinän riskirakenteen kosteus- ja mikrobivaurioitumisen riskiä pienentävät mm. seuraavat seikat:

• Rakennuksesta poispäin kallistavat vierustojen maanpinnat.
• Toimivat salaojat.
• Vesikaton sadevesien ohjaaminen pois seinän vierustalta.
• Rakenteen ulkopuolella oleva pystysalaojakerros (sora-/sepelikaista).
• Rakenteen ulkopintaan lisätty kosteus- tai lämmöneristys.
• Betonin sijaan kevytsoraharkoista tehty perusmuuri (rakenteen kantava osa).
• Ilmarako lämmöneristeen ja kantavan rakenneosan välissä.
• Hyvin kosteutta kestävästä materiaalista valmistettu lämmöneriste.

Lue myös: Asbesti asuinrakennuksissa – kattava opas, jossa vastataan mm. seuraaviin kysymyksiin: Milloin asbestia on käytetty? Milloin asbestin käyttö kiellettiin? Missä asbestia on käytetty? Mistä tietää onko talossa asbestia? Pitääkö asbesti poistaa? Onko asbesti vaarallista? Onko asbestikartoitus pakollinen? Saako asbestipurun tehdä itse?

Lue myös: Kreosootti asuinrakennuksissa – kattava opas, jossa vastataan mm. seuraaviin kysymyksiin: Milloin kreosoottia on käytetty? Missä kreosoottia on käytetty? Mistä tietää onko talossa kreosoottia? Pitääkö kreosootti poistaa? Onko kreosootti vaarallista?

Lue myös: Mitkä ovat riskeihin tai vaurioihin viittavia havaintoja asuntonäytöllä?

Oletko ostamassa tai myymässä taloa ja pohdit asuntokaupan kuntotarkastuksen teettämistä? Lue kattava artikkeli (ostajan ja myyjän opas) asuntokaupan kuntotarkastuksen sisällöstä, joka vastaa mm. seuraaviin kysymyksiin: Onko tarkastus pakollinen? Milloin tarkastus kannattaa tilata? Miksi tarkastus kannattaa tehdä? Mitä tarkastus sisältää? Millainen on hyvä tarkastus? Kuinka kauan tarkastus kestää? Millainen on hyvä kuntotarkastaja? Kuinka paljon tarkastus maksaa?